Viime viikonlopun markkinoista selvitty kunnialla.
Edellisenä iltana lähdin Äippäni kanssa pystyttämään lainaksi saamaani markkinatelttaa, ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin eipä siitä olisi tullut munia eikä poikasia ilman kahta herrasmiesmäistä torikauppiaskonkaria, niin hyvät ennakko-ohjeet kuin saimmekin teltan lainaajalta! No, pystyyn se loppujen lopuksi kuitenkin saatiin, kiitos vaan nimettömiksi jääneille muikunmyyjille.
Noin neljän tunnin yöunien ja pienoisen pommiinnukkumispaniikin jälkeen olin kuin olinkin ajoissa markkina-alueella, ja pääsin sieltä auton kanssa myös ajoissa pois. Tähän liittyy ainoa purnaamisen aiheeni tällä kertaa.
Minkä ihmeen takia ei voida noudattaa annettuja ohjeita??? Jos ohjeessa erikseen selvästi mainitaan kellonaika (tällä kertaa klo 07), jolloin torialueen on oltava tyhjä autoista, niin miksi, oi miksi pitää ajaa pakettiautolla kojujen väliin pystyttämään omaa kojuaan klo 07.45??? MUR.
Ilma oli molempina päivinä loistava. Perjantai oli tooosi hiljainen, niin kuin ehkä vähän odotella saattoi, olihan se monelle normaali työpäivä. Lauantaina riitti kävijöitä ja kiinnostuneita. Järjestin asiakkaille pienimuotoisia työnäytöksiä maton, viinipullokorin ja koristesydämien virkkaamisen merkeissä.
Niiden kuvat ja infoa täytyy päivittää myös tänne.
Muutama kori ja pari mattoa pääsi heti uuteen kotiin, ja pari tilausta tuli myös. Tällä hetkellä jonoa onkin n. 3-4 viikon verran.
Hyvät markkinat oli, kiitos vain kaikille Neulojan Taivaan kojulla käyneille!